5 yllättävää asiaa, jotka voivat kasvattaa vesilaskua

Asentaja säätää vedenmittausjärjestelmää taloyhtiössä

Vuosien saatossa vastaan tulleita asioita, mitkä ovat johtaneet suuriin vesilaskuihin.

Tupakointi

Kerran tutkittiin pitkään, mistä voi johtua vanhan mieshenkilön suuri kylmän veden kulutus, kun samaan aikaan lämpimän veden kulutus oli hyvin minimaallista.

Lopulta kävi ilmi, että herra poltteli vaimoltaan salaa tupakkia. Hän sulkeutui vessaan polttelemaan ja heitti tumpin lopuksi pönttöön ja huuhteli. Kevyt filtteri ei yleensä lähtenyt kerralla liikkeelle, vaan jäi pyörimään veden pinnalle. Yleensä vasta toinen huuhtelukerta tuotti tuloksen, kun filtteri oli jo vähän vettynyt. Tupakkia kului aski päivässä, mikä tarkoitti 20 x 2 huuhtelukertaa vuorokaudessa. Vettä kuluu tällöin noin 200 – 250 litraa tupakoinnin seurauksena.

Kuivaava pyykinpesukone

Heti ei tule mieleen, että pyykin kuivaamiseen kuluu vettä. Jotkut uudet pyykinpesukoneet, missä on myös kuivaustoiminto, käyttävät pyykin kuivaamiseen enemmän vettä kuin itse pyykin pesemiseen.

Koneen kuivausvaihe tuottaa niin paljon lämpöä, että koneen jäähdyttämiseen kone käyttää kylmää juoksevaa vettä. Pesuvaiheissa vettä kuluu yleensä 50 – 70 litraa, mutta kuivaamisvaiheessa yli 100 litraa.

Pesukoneen poistoletkun väärä kytkentä

Pesukoon poistoletkun pää pitää aina olla korkeammalla kuin veden pinta pesukoneessa. Joskus näkee pesukoneen poistoletkun menevän lattiakaivoon. Tällöin veden pinta ei nouse koneen sisällä riittävän korkealle, ja kone ottaa vettä koko ajan lisää, koska vesi karkaa alta pois. Yhdellä pesukerralla voi tällöin kulua vettä yli tuhat litraa, kun kone vaan täyttää ja täyttää konetta vedellä pitääkseen veden pinnan halutulla tasolla. Pesutulos ei liene silti kovin hyvä, koska vesi ei ehdi lämmetä pesun aikana.

Kosketusvapaat hanat

Jotkut vesikalusteet ovat rakenteeltaan sellaisia, että hanan rungon sisällä on yhteys kylmän ja lämpimän veden putkistojen välillä. Jos hanassa ei ole yksisuuntaventtiileitä, käy niin, että korkeamman paineen putkesta virtaa vettä matalamman paineen omaavaan putkeen. Eli käytännössä esim. kylmää vettä virtaa koko ajan lämpimän veden puolelle – vaikka hana on kiinni. Tämä pyörittää vesimittaria, vaikka mistään ei vettä tule ulos. Ilmiö voi lisätä mittarilukemaa 200 – 400 litraa vuorokaudessa.

Asukkaan omat ”viritykset”

Joskus näkee virityksiä, missä esim. bide-suihku on kytketty muunnosnipalla tavallisen vesihanan juoksuputken päähän. Tällöin bidesuihkun kahvan liipaisin toimii sulkuventtiilinä ja kanava lämpimän ja kylmän veden välillä sekoittajan kautta on auki. Vesi pääsee tässä tilanteessa kiertämään lämpimän veden puolelta kylmävesiputkistoon tai päinvastoin. Tilanne saattaa aiheuttaa koko nousulinjaa kylmän ja lämpimän veden sekoittumisen siten, että se aiheuttaa harmia myös naapurustoon.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Vaikka taloyhtiön hallitus on virallisesti vastuussa veden kulutuksen laskutuksen oikeellisuudesta, asian hoito on käytännössä isännöitsijätoimiston harteilla. Kylmän ja lämpimän käyttöveden kulutuksen laskutuskäytäntö voi olla isännöitsijätoimistoilla parhaimmillaan järjestetty suunnitelmallisesti. Joissain tapauksissa...

Vesilaskun suuruus saattaa yllättää, jos et ole aikaisemmin asunut ns. vesimittaritalossa. Veden kulutus vaihtelee käyttäjien kesken todella paljon, eikä ole sen vuoksi heti suoraan verrattavissa siihen mitä naapuri kuluttaa. Aluksi...